"Tehdään Peppi teholenkki, lähetään samantien. Ehitään sit muutakin. Tarttee harjata sun turkki viel ennen ku lähen töihin. Nyt pururadalle."

Paskanmarjat. Ensin tuli vastaan saman rapun Suomen rescue, joka oli jo ensimmäiselle koiralleni hyvä kaveri ja nyt sitten vielä Peppi-kakaralle. Olihan siinä pakko vaihtaa kuulumisia. Istuttiin Anssin kanssa lauantaina iltaa ja mä yksinkertaisesti putosin - nukuin iltayhdeksästä aamuyhdeksään ihan kevyesti, lisäksi mun olo oli tukkoinen ja kamala. Mun normilämpö on niin alhainen, että mulla on "kuumetta" jo ennen, kuin mittari näyttää 37. Silloin se huiteli 36,6:ssa. Siinä vaan naapurin rouvan kanssa jutellessa tuli semmoinen olo, että virus taitaa olla iskemässä. (Se itse veti jo kolmatta antibioottikuuriaan.) Katsellaan.

Käveltiin sitten etiäpäin pururadalle päin ja vastassa näkyi taas olevan koira. Ja mies. Tutunoloisia, ehkä joskus nähtykin. Ajattelin että annan Pepin haistaa ja sitten kävellään jo eteenpäin, muuten menee pelkäksi seisoskeluksi. Ei siitä mitään tullut. En tiedä miksi mun piti jäädä kuuntelemaan miehen jaaritteluja, kun olisin vaan voinut jatkaa matkaani ja sanoa, että "On kiire." No.

Ensin mies kehui Pepin maasta taivaisiin ja voivotteli Espanjan tilannetta - tiesi kaikenlaista kun kaveri kuulemma asui siellä. Sitten mies kuitenkin naljaili minulle, miksi olen hankkinut koiran sieltä kun Suomessakin kärsitään. (Se sama vanha, normaali laulu mitä olen kuullut 28.12.05 asti, niin kauan kuin olen ollut koiranomistaja. Kyllä kyllä, seuraava koira tulee varmasti olemaan rescue mutta perkele mä etsin sen Suomesta.) Sen jälkeen haukuttiin espanjalaiset, virolaiset ja venäläiset.

Katsoin kännykästäni kelloa, jolloin mies totesi mun varmaan joutuvan mielisairaalaan, jos joutuisin eroon kännykästäni.  En ihan tajunnut mitä hän ajoi takaa. Sitten hän kertoi matkapuhelimen olevan naiselle kätevä, kun voi lenkin aikana soitella läpi kaikki miehet mitä kierroksissa on ja hoitaa ihmissuhteita. Totesin, että mulle kännykkä lenkillä on lähinnä radio ja ei mun tartte ku yhdelle miehelle soitella. Yritin myös sanoa, että lähden jatkamaan, koska pitää tänään töihinkin mennä. "Nokian tehtaalle vai?", kysyi mies.

Vastasin, että mun työni on lähempänä sitä mielisairaalaa, alkoholisteja pyörii kuvioissa. Sen jälkeen mies haukkui paikallisen katkaisuaseman, että hän ei tunne ainoatakaan, joka olisi ollut päivää kauemmin selvinpäin sieltä kuntoutuksesta päästyään. Aika hassua, minä kun tunnen kovin monta. Mies alkoi myös ehdotella, kuinka voisin alkaa häntä hoitamaan ja olisin siinä varmaan taitava ja näpsäkkä. Siinä vaiheessa lähdin menemään juuri mitään sanomatta ja varmistin että pääsen karkuu  jostain polulta, jos se ukko lähtee perään. Sen puhetyyli oli oikeastaan koko ajan ollut sellainen mielistelevä ja imelä. Että mua oksetti. Ihan ku mut ois raiskattu henkisesti.